Hyvän ja herkullisen asialla

DOMELUX Oy on vuonna 2010 Tampereelle perustettu, mutta nykyään enemmän pirkanmaalainen yhtiö, jonka toimialoja ovat ateria- ja cateringpalvelut, ravintolaliiketoiminta sekä kiinteistö – ja siivouspalvelut. Toimimme koko Pirkanmaan alueella sekä sen lähialueilla. Olemme hyvän ja herkullisen asialla.

 

Laadukasta ja vastuullista ruoanlaittoa

Tuotamme ruokaa herkällä kädellä ja asiakkaidemme toiveita kuunnellen uudessa vastavalmistuneessa keskuskeittiössämme. Tilamme on rakennettu juuri meitä varten ja käytössämme on alan uusimmat keittiökoneet. Käyttämämme uusin teknologia mahdollistaa vastuullisen ja hävikittömän ruoan valmistuksen. Omavalvontamme on pitkälle digitalisoitu ja suunniteltu yhteistyössä laitetoimittajan, ohjelmistosuunnittelijan ja viranomaisten kanssa. Meillä raaka-aineiden ja valmiin ruoan laadunvalvonta on tinkimätöntä. Domelux Oy vastaa myös itse ympäristöohjelmansa sekä kierrätysmateriaalien kierrättämisen toteuttamisesta. Kanssamme on hyvä tehdä yhteistyötä.

Esimerkkikuvia valmiista Catering annoksistamme

DOMELUX Catering

Toteutamme laadukkaita ja juhlallisia catering-palveluita joko asiakkaan tiloissa tai omissa pisteissämme: Kangasalan Apilan useissa eri tilavaihtoehdoissa tai Tampereella Cafe Aleksanterinpuistossa. Meillä onnistuvat juhlat, merkkipäivät, ristiäiset, häät, muistotilaisuudet sekä yritystapahtumat tai vaikkapa saunaillat. Toteutamme tarjoilut asiakkaan toivomusten mukaan keskenämme neuvotellen. Osassa toimipisteitämme on anniskeluoikeudet. Kauttamme järjestyvät myös työpaikkaruokailut, asiakastilaisuuden ateriatarjoilut ja yrityksen myyntikokouksen tilapäistarjoilut.

Domelux Oy

DOMELUX Oy perustettiin vuonna 2010 palvelemaan silloisen tytäryhtiön ateriapalvelutarpeita. Aluksi toimimme Tampellan Juhlatalonkadulla Tampellan entisen henkilöstöruokalan keittiössä. Kysynnän nopean kasvun vuoksi laajensimme toimintaamme Kangasalle, jotta pystyimme paremmin vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin.

Marraskuussa 2016 allekirjoitimme tilaussopimuksen uuden DOMELUX-keskuskeittiön rakennuttamisesta Pirkkalaan. Vastavalmistunut toimitilamme sijaitsee aivan ohitustien kupeessa, josta kulku kaikkiin ilmansuuntiin on vaivatonta. Muutimme tammikuussa 2018 uusiin tuotantotiloihimme, joissa meillä on käytössämme ateriavalmistusalan uusin tekniikka sekä digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia.

Tavaralogistiikan järkevä suunnittelu takaa nopean, häiriöttömän sekä työergonomian kannalta erittäin tehokkaan ja turvallisen työympäristön. Aiemmat kaksi erillistä tuotantokeittiötämme toimivat nykyisin yhdessä saman katon alla.

Elokuussa 2018 käynnistimme DOMELUX Oy siivous- ja kiinteistöpalvelut liiketoiminnan. Siivous- ja kiinteistöpalveluihimme  kuuluu lähinnä suurtalouskeittiösiivousta sekä laitos-, toimisto-, uimahalli-, sauna- ja pesutilasiivousta sekä kiinteistöjen ylläpitotoimintaa.

OIVA-RAPORTTI

Ravintolamme

Kokous- ja juhlatila Aleksanterinpuisto

Etsitkö paikkaa, jossa järjestää juhlat, kokous, koulutuspäivät tai merkkipäivän vastaanotto? Aleksanterinpuiston juhla- ja kokoustila tarjoaa viehättävät puitteet tilaisuudellesi, oli se sitten pieni intiimi kokoontuminen tai suurempi yritysjuhla.

Lue lisää

Mausteena kaunis maisema. Kangasalla sijaitsevan ravintolamme Vesijärvisalissa nautit maittavan aamiaisen, lounaan tai päivällisen.

• 244 asiakaspaikkaa 
• Anniskeluoikeudet
• Flyygeli

Lue lisää